Kategoriat
Yhteystiedot
Väinölänkatu 2, 00610 Helsinki
p. 09-757 3079, www.kapyla.fi, klubi@luukku.com

KÄPYLÄN YHDYSKUNTAKLUBI RY

Käpylän Yhdyskuntaklubi ry perustettiin vuonna 1995 aktiivisen asukastoiminnan voimin. Vuosien myötä on osallistuttu alueen nuorisotoimintaan, järjestetty asukastapahtumia eri-ikäisille, järjestetty iltapäiväkerhotoimintaa, etsitty yhteyksiä alueen eri toimijoiden kesken ja tehty satoja leirikouluja. Yhdistyksen tarkoituksena on saada käpyläläiset ottamaan vastuuta alueestaan ja sen nuorisosta ja kehittämään sukupolvien välistä yhteistoimintaa mahdollistamalla luontevaa kohtaamista.
Käpylän Klubin sydän on oma kahvila Väinölänkadulla, koulujen ja kirjaston kupeessa. Kahvilassa tehdään läksyjä, keskustellaan ja tavataan, pelataan, pidetään lastenjuhlia. Maanantai-iltaisin kahvilassa kokoontuu mm. alueen vanhempainyhdistyksiä tai luokkatoimikuntia.
Päätavoitteemme on viidennentoista toimintavuoden alkaessa yhä olla läsnä lapsille ja nuorille. Osaltamme jatkamme lasten ja nuorten turvaverkoston kehittämistä yhteistyössä alueen eri viranomaisten, vanhempien sekä muiden asukkaiden kanssa. Toiminnallamme pyrimme integroimaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria alueemme kehittämistoimintaan.
Lisäksi järjestämme erilaisia kulttuuritapahtumia, juhlia, matkoja, keskusteluja ja seminaareja, osallistumme keskusteluun Käpylän ongelmista ja järjestämme erilaisia harrastekerhoja. Erilainen osaaminen, uudet ja vanhat otetaan aina ilolla vastaan.

Tervetuloa! Klubi avoinna kaikille
ti.pe 9.21, la 15.21
sunnuntait varattavissa esim. perhejuhliin

Kiinteistönvälitystä

Relander unique lkv oy
Sato

Tilitoimistoja

Accumi

Mainoksesi tähän